![]() |
Ehdolla ollaan #65 |
Huomenna äänestää suurin osa suomalaisista, samoin maskulaisista.
Äänestää voi klo20 saakka.
Muista käyttää äänioikeuttasi!
Minua voit äänestää numerolla 65.
Kuntavaaleissa äänestetään ihan arkisista asioista. Kokouksissa päätetään jokaista koskettavista asioista. Verorahat kyllä käytetään jokaista penniä myöten. Kyse on vain kuinka paljon veroja kerätään ja mitä niillä saa.
Maskussa veroprosentti on noussut jo liian korkealle. On osattava keksiä muitakin ratkaisuja kuin ainainen korotus. Palvelujen tasoa on osattava tarkastella kriittisesti ja mietittävä, mihin on varaa ja mihin ei. Ja ennenkaikkea millaisella hallinnolla sitä toteutetaan. Menneellä kaudella veronkorotuksista on äänestetty lähes joka kerta. Ja aina korotus on voittanut. Näin ei pitäisi olla.
Maskussa on korkeatasoista varhaiskasvatusta ja opetusta, näihin on syytä jatkossakin panostaa. Lapsiin ja nuoriin panostettu euro on tulevien vuosien päästä kuuden euron arvoinen.
Se palvelee kaikkia.
Monipuolinen päiväkotiverkosto motivoituneiden työntekijöiden kanssa on palvelua jos joku. Samoin opetus, jossa valinnaisaineiden määrä kieliluokkineen on laaja.
Koulujen kunto taas Maskussa vaatii lisähuomiota.
Lasten ja nuorten asioiden lisäksi Maskun uudistumiseen ja elinvoimaisuuteen on panostettava.
Tämä vaatii uusia kaavoituksia, keskustan kaavan päivitystä; kerrostaloasuntoja nuorille ja vanhenevalle väestölle olemassa olevien palveluiden lähelle, kuten keskustaan ja Kankaisten upealle alueelle.
Varsinais-Suomi on mielenkiintoinen nyt. Pitää muistaa että tämän hetken nuoret miettivät asuinaluettaan taas kymmenen ja kahdenkymmenenkin vuoden päästä. Pidetään Masku silloinkin edelleen mielenkiintoisena.
Uusi Kurittulan koulu, uusi nopea Vt-8, uudet kaavoitukset ja asumisratkaisut, uudet yrittäjät- niistä on tulevaisuuden Masku tehty!
Myös alkuvaiheessa oleva Rivieran kauppakeskusalue vaatii huomiomme, ei unohdeta sitäkään.
Ennenkaikkea muista äänestää!
Numerolla 65 edistät yllämainittuja asioita, lupaan olla motivoitunut ja yhteistyöllä saada päätöksiä asioihin.
HeidiR :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti