Hei taas, eli olen Heidi Rantala, 35v. viime vaalien aikana vielä Jämsäläinen.
Asun Maskussa nyt kuudetta vuotta. Mieheni antoi aikanaan vaihtoehdon joko Masku tai Masku. No, täällä ollaan:)
Turussa viettämieni vuosien jälkeen olen todella tyytyväinen elämääni tässä kunnassa. Meno on huomattavasti rauhallisempaa.
Toimin tuotantopäällikkö turkulaisessa yrityksessä, joka valmistaa bioaktiivista lasia, luunkorvikemateriaalia. Saman firman listoilla jo 11. vuotta, toki firma on muuttanut vuosien saatossa muotoaan ja omistajiaan, niin myös toimenkuvani on muuttunut toivomaani suuntaan. Kun firman tuntee hyvin, on hienoa nähdä sen kasvavan ja kehittyvän. Sama oli edellisessä työpaikassani, toisessa turkulaisessa yrityksessä, jossa viihdyin melkein 6vuotta.
Hyvällä porukalla on vaan mukava tehdä töitä, kaiken a ja o!
Terkkuja vaan Marilynin/Vegasin porukalle sekä nykyiselle BonAliven porukalle.
Olen äiti ihanalle 4- vuotiaalle pikkuneidille, kovasti on tahtoa ja intoa täynnä, tanssii balettia, lisäksi polttaa energioitaan isin kanssa pihalla tai päiväkodissa. Isoveli Turusta käy viikonlopuisin pitämässä seuraa pikkusiskolle ja meillekin.
Omiin harrastuksiin on kuulunut viime vuosina lähinnä lasten touhut, sisustusjuttuja kotona, kirjat rauhoittaa myös mukavasti, (joita kyllä ehtii lukea läinnä lomilla nykyään) sekä kunnallispolitiikka ja yhteiskunnalliset asiat.
Viime vaaleissa tulin valituksi valtuustoon ja pääsin myös Opetus- ja varhaiskasvatuslautakuntaan. Näiden kautta olen oppinut tuntemaan Maskua, olen löytänyt asiat joita Maskussa on hyvä kehittää tai joihin on käytettävä enemmän tarmoa, ja asiat joista on syytä olla tyytyväinen.
Nuorten&lasten asiat, mm. nuo koulut vaativat edelleen kyllä paljon, lisäksi kehittyvänä kuntana Maskun on otettava huomioon eriaisia asumistoiveita. mm. uuden nopean tien myötä opiskelijoiden on hyvä asua täälläkin ja omakotitaloistaan muuttavien vanhempien ihmisten mukavampi jäädä, jos vaihtoehtoja asumiseen olisi enemmän. Vielä kun saataisiin Föli toimimaan....
Maskussa siis ehdolla, Kokoomuksen listoilta, No. 65.
Tässä perustiedot minusta.
Muuten blogista löytyy ajatuksia ensimmäisen kauden alusta ja uusia tämän päivän ajatelmia.
Tässä linkki myös Maskun Kokoomus ryn Fabebook- sivuille.
Kirjoitellaan,
Heidi 😊👂👍
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti