sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Varsinais-Suomen temppu






 Kuvahaun tulos haulle yhteistyö

Varsinais-Suomi on nyt tehnyt sellaista mistä monet muut alueet Suomessa vain haaveilevat. Rolls-Royce, Mayer ja Valmet palkkaavat minkä ehtivät. Tuhansia. Puhutaan jo jopa osaajien pulasta. Uudessakaupungissa rakennetaan palkatuille satoja väliaikaisia moduuliasuntoja, Valmetilla koitetaan rekrytoida yli tuhatta autonrakentajaa. Kaivosteollisuuden laitteita valmistava Sandvik hakee tänä vuonna 500 uutta työntekijää. Lääkeyritys Bayer on tehnyt tasaisen vahvaa tulosta ja pysyttelee alueen yhteisöveronmaksajien kärjessä. Korealainen teknologiajätti LG Electronics on avannut Turkuun tutkimus- ja tuotekehityskeskuksen. Myös Maskun Almacolla on tiuha tahti. Maskun vanhan Suomi-Soffan tiloissa on valmistunut jo satoja hyttejä. Kapasiteettia on mahdollista kasvattaa edelleen.

Kunnalle tärkeintä on saada asukkaita tai yrityksiä. Veronmaksajia. Vain näin voidaan taata monipuoliset palvelut. Mikäli kunnalla ei ole tarpeeksi työllisyysomavaraisuutta pitää haalia asukkaita jotka maksavat veroa, vaikka käyvätkin muualla työssä. Meillä Maskussa on noin kymmenentuhatta asukasta josta työllisen työvoiman määrä on noin 4400, kunnassa työpaikkoja on vain 2200, eli Varsinais-Suomen alueen työllisyyskehitys, mm. avoimet työpaikat, ovat meille aivan loistava suunta. Jotain on tehty alueella oikein. 
Paljon on toki saksalaisen rahan syytä, mutta edellämainittujen lukujen lisäksi näillä on suuri työllistämisvaikutus em. yritysten alihankkijoihin, myös Maskussa; uusiin yhteistyökumppaneihin, joita haetaan jo kovaa vauhtia. Pelkästään Mayerin osalta vaikutuksen on laskettu olevan 15000 henkilöä vuoteen 2021 mennessä. 

Nyt Maskun on oltava mukana tässä Varsinais-Suomen kehityksessä. Ja otettava kaikki irti. On saatava toimiva joukkoliikenne. Föli, pian. Jotta työmatkaliikenne myös Uuteenkaupunkiin ja muualle on toimiva ja kasvaviin työkeskuksiin matkustavat voivat silti asua Maskussa. On saatava kaavoitettua yhä enemmän rivitalo- ja kerrostalotontteja. Olemassa olevien palveluiden lähelle. Maskun asuntopolitiikkaa on saatava monipuolisemmaksi! Maskun tämänhetkinenkin väestö vanhenee ja osa haluaa ajan myötä muuttaa omakotitaloistaan kerros- tai rivitaloihin. Maskuun. Maskussa on paljon lapsia ja nuoria jotka ainakin ensikodeikseen tarvitsevat vuokra-asuntoja aikanaan, kerrostaloasuntoja. Kasitien valmistumisen myötä Masku on muutenkin muuttunut yhä kiinnostavammaksi myös uusille asukkaille. Mutta Varsinais-Suomen työllistymisvauhti antaa myös mahdollisuuden haalia uusia asukkaita yhä elinvoimaisempaan Maskuun.
Omakoti-ja rivitaloissa asuvia on Maskussa noin.94%. Vuokra-asunnoissa vain 8%. Raisiossa vastaava luku on yli 20%, jopa Mynämäellä yli 13%. 
Mikäli erilaisia asuntoja saadaan, on siis mahdollista saada uusia veronmaksajia muuttamaan Maskuun ja vanhoja jäämään. 

Muistakaa äänestää!  
Tehdään Maskusta vieläkin elinvoimasempi ja kiinnostavampi kunta. Uusille yrityksille ja asukkaille.

Heidi, numerolla 65.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti